Onko teilläkin nenä vinossa?

Viini! Harva harrastus on yhtä helppo aloittaa; tarvitaan vain kohtuullinen korkkiruuvi, laillinen ikä ja pikainen pistäytyminen pitkäripaisessa. Yksi pullo hyvää viiniä, kiitos! Yllättäen vastassa onkin valintojen hyllyvä hetteikkö. Punaista vai valkoista? Ruokajuomaksi vai seurusteluun? Kevyttä vai täyteläistä? Tammea vai ei? Uuden vai vanhan maailman tyyliä? Syrah vai Siraz? Alle kymmenen vai yli kaksikymmentä euroa? Suomalainen monopoli on hoitanut asiansa mallikkaasti. Hyllyillä on laaja ja monipuolisesti edustava valikoima tavaramerkkejä kaikista merkittävistä tuottajamaista. Laatutaso on yleisesti hyvä ja hinnat melkolailla kohdallaan. Pullot jämptissä järjestyksessä. Monopoli on maailmankin mittakaavassa merkittävä ostaja. Kaukana ovat ne ajat, kun etelän maista tuotiin suomalaisten kiusaksi se hapantunut rypälemehu, joka ei omiin pöytiin kelvannut. Ja onneksi monopolin henkilökunta on nykyään sekä osaavaa että palvelualtista. Olen useampaan otteeseen tietynsorttista pulloa metsästäessäni tullut todella palvelluksi. Myyjä on useammin kuin kerran etsinyt varastopäätteeltä minulle tiedon lähimmän pullon sijainnista jakeluverkostossa, tehnyt varauksen kyseiseen liikkeeseen ja ohjannut minut etsinnöissäni eteenpäin. Jos etsimääni ei ole löytynyt, minulle on osattu suositella tarpeisiini sopivaa vaihtoehtoa. Moni hyvä viinituttavuus on syntynyt myyjän suosituksesta. Ja vaikka valinta ei aina ihan nappiin menisikään palvelluksi tulemisen tunne on tärkeä. Makuasiat kun ovat aina lopulta makuasioita. Mainitunlainen hyvä vinkki on tätä pitkää talvea mallikelpoisesti lämmittänyt Fazi Battaglia Rosso Conero. Se on monella hyvällä tavalla tyypillinen italialainen: sopivan hapokas, maanläheinen, rustiikkinen, hieman tanniininen, lämmin ja vivahteikas. Ja monipuolinen, hyvä ruokaviini, rakastaa eritotenkin lammasta, mutta toimii myös tomaattisten, yrttisten kasvisruokien ja pastan sekä pizzankin kaverina. Muuten olen sitä mieltä, että luonnonkorkki on se oikea tapa sulkea viinipullo. Korkkivian uhallakin. Rakastan sitä ensimmäistä narahdusta, kun korkinavaajan kierre uppoaa luonnonkorkkiin. Se yksi narahdus riittää ylevöittämään tilanteen ja luomaan miellyttävän odotuksen tunnelman. Lempparikorkkiruuvini on muuten tarjoilijamallinen ja saatu kaupanpäällisiksi Montepulcianosta Polizianon enotecasta, josta matkaan tarttui muutamakin muistorikas pullollinen Vino Nobilea. Jos Toscanassa liikutte, älkää jättäkö kylää käymättä. Etruskien aikaiset viinikellarit ovat jo nähtävyys sinänsä. Tulipa muuten taas opittua jotakin: Montepulcianon viineissä EI käytetä Montepulciano d'Abbruzzo-rypälelajiketta, vaan pääosin Sangiovesea ja lisäksi paikallisia lajikkeita, kuten Mammoloa. Montepulciano-rypälettä on sen sijaan tuossa Marchen alueella tehdyssä Fazi Battagliassa, esimerkiksi.

Muistoja Italiasta 2006, Cinque Terre

Cinque Terressä ei liikuta autolla. Alue on viiden kylän muodostama omintakeinen kokonaisuus Ligurianmeren rannalla. Kylät, Monterosso, Vernazza, Corniglia, Manarola ja Riomagggiore, seuraavat helminauhana rosoista rannikkoa välillä vuorenharjanteilla keikkuen, välillä taas laaksoihin laskeutuen. Jyrkillä, suoraan merestä kohoaville kallioille istutetuilla viljelmillä tuotetaan alueen mukaan nimettyä mainiota valkoviiniä ja makeaa, Vin Santon tyylistä jälkiruokaviiniä Sciacchetráa.
Cinque Terre kylineen ja viinitarhoineen on kansallispuisto ja luonnonsuojelualue. Todennäköisesti täällä ovat maailman ainoat suojellut viinitarhat! Liikkumiseen on kaksi mahdollisuutta: voi kulkea kinttupolkuja pitkin viinitarhoja ja merimaisemia ihaillen tai hypätä junaan, joka puksuttaa kallioihin puhkaistujen tunneleiden läpi kylästä kylään yhtä kätevästi kuin metro Vuosaaresta Rautatieasemalle. Me jätimme auton parkkiin Monterosson kyljessä olevalle aidatulle paikoitusalueelle. Rautatieaseman turisti-infosta saimme varatuksi harmaatukkaisen signoran ylläpitämän yksityismajoituksen joka, no, menetteli siinä tilanteessa. Huone oli iso ja viileä, ovista päätellen vanha hevostalli ja rouvan henkilökohtaisen maun mukaan sisustettu, mutta sijainti oli keskeinen ja ensimmäisen illan vietimme tutustumalla Monterossoon, jossa on Cinque Terren parhaat hiekkarannat ja vilkas meininki rantabulevardeilla. Ravintolatarjonta on runsas, mutta pöytä kannattaa varata, sillä turistejakin on enemmän kuin kotitarpeiksi. Voin lämpimästi suositella ravintolaa jonka nimi on päässyt unohtumaan, mutta joka löytyy helposti kylän pienemmän hiekkarannan ja rautatiesillan välistä. Tuoreempaa ja maukkaampaa mustekalaa en ole ehkä ikinä milloinkaan syönyt, ruokaa tuli koko pöytäseurueellemme noin normaalin suomalaisen jouluaterian verran, eikä mikään ollut yhtään pahaa. Oman pikantin lisänsä ulkona syömiselle antoi päidemme yli vartin välein pyyhältävä paikallisjuna. Cinque Terren oma viini on raikasta, hapokasta ja hiukan mineraalista, se on mahtava kumppani mereneläville ja myös kasvisruualle: kotona nautimme tuomaamme paikallisen viiniosuuskunnan tuottamaa viiniä nokkosrisoton kera ja liitto oli taivaallinen.

Viiden päivän oleskelumme aikana ehdimme vierailla alueen viidestä kylästä neljässä, joista jokainen olisi voinut toimia sanakirjamääritelmänä käsitteelle pittoreski. Kehotan kaikkia alueelle matkaavia varaamaan mukaansa ensiluokkaiset kävelykengät! Meidän suosikkimme kylien joukossa oli Manarola, josta oheinen kuva on näpätty. Manarola on alueen asutuskeskuksista ehkä se rauhallisin. Rantareitti viereisellä kallionkielekkeellä killuvaan Cornigliaan on "rakastavaisten polkuna" tunnettu maisematie (jonka käyttämisestä peritään maksu, ellei satu olemaan voimassaolevaa Cinque Terre-matkakorttia, pääsee kulkemaan paikallisjunissa). Reppumatkailijoille ensiluokkaista hostellimajoitusta löytyy täältä. Myös yksityisiltä vuokraajilta huoneita kannattaa kysellä, me löysimme lomamme huipennukseksi huoneen, jonka parveke avautui suoraan merelle ja kylän pieneen kalasatamaan...

Kansallispuiston sivut, joilla on tietoa mm. ekologisesta matkailusta, retkeilyreiteistä ja paikallisista tuotteista löytyvät täältä.

Laitetaan enkelit laulamaan

Ruokakulttuuri on reseptiikkaa ja ravintoympyröitä yhtä paljon kuin kuorolaulu on nuottikirjoitusta. Tässä harvinaisessa kuvassa rakas vaimoni valmistaa enkelikuoroa aterialle, jonka sankaritenorina toimii Fazi Battaglia Rosso Conero. Siinä vasta kelpo punaviini, kannattaa valita varsinkin lampaan kaveriksi! Kuoro koostuu lammaspaistin roippeista, kirsikkatomaateista ja basilikanlehdistä, jotka oliiviöljyllä höystettynä kohta sekoitetaan pastan joukkoon. Kahdeksan kertaa kymmenestä keittiömme konserttimestarina häärii allekirjoittanut, mutta kyllä se puolisokin osaa, sen kerran kun pannunkahvaan päättää tarttua.
Ihminen on eläin joka syö elääkseen voidakseen elää syödäkseen, vai kuinka?

Muistoja italiasta 2005, Chianciano Terme

Roomasta reissumme jatkui junalla Sienan maakuntaan Toscanassa, tarkasti sanoen Chianciano Termen pieneen kylpyläkaupunkiin. Paikkakunnan valinnan saneli ankaran nettivertailun tuloksena löytynyt residenssi, jonka off-season hinta oli viikon asumisesta varsin kohtuullinen. Junasta jäätiin Chiusin asemalla ja sitten jatkettiin mutkittelevaa maantietä paikallisbussilla ylös Toscanan vuoria ja kukkuloita Chiancianon piazzalle. Pääkadun, Via della Libertan varrelta löytyi huoneistoamme vuokraava herra Gambacurta sekä itse residenssi uudehkon kerrostalon ylimmästä kerroksesta. Kalustus oli karu, mutta tilaa sitäkin runsaammin. Olohuoneen takka, hyvä kylpyhuone, asiallinen keittiö ja kattoterassin upeat näköalat tekivät oleilustamme melkeinpä ylellistä. Talon alakerrassa piti ruokatavarakauppaa viehättävä vanhempi pariskunta, joiden kanssa asioiminen antoi haastetta hennoimmalla nupullaan olevalle kielitaidolleni. Joka tapauksessa signoren hyllyiltä löytyi vedet kielelle herauttava paikallisten viinien valikoima, ja signoran juustot ja tuoreet vihannekset loivat lomakeittiömme kulinaarisen perustan. Viinin ystävä ei maailmankartalta paljon Chiancianoa parempaa sijaintia löydä; ympärillä Chianti Classicon viljelyalueet, naapurikukkulalla jalosta viinistään tunnettu Montepulcianon kaupunki, päivämatkan päässä Brunellon kotipitäjä Montalcino sekä keskiaikaisista torneistaan ja Vernaccia-valkkaristaan kuulu San Gimingnano. Itse Chianciano Termen erikoisuus on mineraalipitoinen ja monipuolisen terveysvaikutteinen vesi, jota paitsi saa pulloissa, myös virtaa paikallisissa kylpylöissä.

Tosimies tekee sen itse, osa 5

Valmista tuli! Ensimmäiset koeammunnat täydellä vetopituudella näyttivät, että jousesta tuli tarkka ja tasapainoinen ampumistyökalu. Hyvä pyssy ei tietenkään yksin riitä, vaan on vielä tehtävä jänne, nuolet, nuolikotelo, sormisuoja ja käsivarsisuoja. Paitsi, jos haluaa vain ampua. Silloin voi mennä kauppaan, ostaa koko setin ja keskittyä olennaiseen. Miehen nyt vain on tehtävä se mikä miehen on tehtävä.

Jos joku nyt tuntee halua jousentekohommaan heittäytyä, yksityiskohtaisempia neuvoja saa mm. täältä

Muistoja Italiasta 2005, taas Roomassa...

Rooma ei jätä talvellakaan vierailijaa kylmäksi. Joulun alla 2005 teimme jälleen pikavisiitin Ikuiseen Kaupunkiin. Tällä kertaa puolison kanssa kahdestaan. Joka vierailulla löytyy jotakin uutta, ja aina jää jotakin nähtävää; tällä kertaa keskityimme kulttuurimatkailussamme Vatikaanin tarjontaan. Pietarinkirkko museoineen ja Michelangelon freskot sikstiiniläiskappelin katossa tuli nähtyä ja koettua. Pieterinkirkon mittasuhteet häkellyttivät ja huimasivat eritoten korkeanpaikankammosta kärsivää allekirjoittanutta. Kupolin sisäpuolella kiertävä parveke aiheutti vertigon, joka pakotti painamaan selän kiviseinää vasten, puristamaan kaidetta rystyset valkoisina ja lähettämään talon isännälle pari äänetöntä paternosteria. Kupolin huipulla olevalle näköalatasanteelle en enää edes haikaillut, puoliso kiipesi sinnekin ja kehui kovasti näköaloja.

Odotellessa minulle riitti viihdykkeeksi kirkon katolla oleva matkamuistomyymälä, jossa nunnat kaupittelivat kaikenlaista pyhimysrihkamaa muovisista avaimenperistä imeliin alabasteriveistoksiin katolisille pyhiinvaeltajille ja meille tavallisille turisteille. En ostanut. Museokaupasta tuli tosin hankittua Sikstiiniläiskappelin katto tuhannen palan palapelinä. Palapelin ja konjakkipullon parissa joulunpyhät sitten kuluivatkin rattoisasti.

Kuten kaikki tietävät, Rooma on maailman barokkipääkaupunki, ja monet sen keskeisistä rakennuksista, veistoksista ja suihkulähteistä edustavat barokkia, tuota kiemurtelevaa ja rönsyilevää tyylilajia, jossa on onnistuneesti hukattu klassismin kauneusihanteet. Vaikuttavaa se on kumminkin, ja parhaimmillaan omalla tavallaan kaunista. Rooman ja barokin pääarkkitehtina hääri Gian Lorenzo Bernini, jonka käsialaa ovat mm. Pietarinkirkon pihaa kiertävät massiiviset kolumnit, Piazza Navonan suihkulähteet ja vaikkapa nämä Ponte Sant'Angelon enkelipatsaat, joiden alkuperäisversiot on tosin siirretty säiden armoilta vatikaanimuseoiden sisätiloihin.

Mittakaavan kaksinaisuuteen perustuu varmasti ainakin osa Rooman lumosta. Toisaalta kaupungin ylenpalttinen massiivisuus ja valtavat, ihmisen pienuutta ja jumalan, paavin, kuninkaan, keisarin tai berlusconin suuruutta korostavat rakennelmat, toisaalta kapeiden katujen ja pienten piazzojen loputon ja eksyttävä verkko. Hetki ja Historia leikkavat joka askeleella, ihminen ylevöityy ja hänen tulee... nälkä.

Onneksi Rooma on myös ravintoloiden kaupunki. Kaikki italialaisen keittiön tyylit ja suuntaukset ovat edustettuna, ja etnistäkin tarjontaa löytyy. Vain macdonaldseja on keskivertometropoliin verrattuna katukuvassa vähän. Runsaudenpulassa turistia lohduttaa se seikka, että huonoa ravintolaa Roomasta tuntuu olevan äärimmäisen vaikea löytää. Ainakaan itse en ole sellaiseen vielä törmännyt. Hinta-laatusuhteeltaan mainioita paikkoja tuntuvat olevan perinteiset hostariat, joissa tarjotaan roomalaisen tradition mukaista runsasta, maukasta ja kohtuullisen yksinkertaista ruokaa. Yleensä hostariat ovat perheyrityksiä, joissa isäntä hoitaa salinpuolen serviisin ja emäntä pitää padat porisemassa. Joulumatkalla söimme kerran juutalaisen ghetton alueella ihan ok paikassa (etsin artisokkaa juutalaiseen tapaan, mutta sain ihan vaan roomalaista, muuten hyvä palvelu ja mainio vitello), ja toisen kerran aivan loistavassa Arancia Blu kasvisravintolassa rautatieaseman takana Via dei Latinilla. Voin suositella kaikille, myös lihansyöjille.

Tosimies tekee sen itse, osa 4

Tillerissä tarkkaillan lapojen taipumista. Otetaan puuainesta pois sieltä, missä lapa taipuu liian vähän, ja varotaan kohtia jotka taipuvat ympäristöä enemmän. Tavoitteen voi olla koulukunnasta riippuen täysin tasainen taipuminej ossa jännitetty jousi on ikäänkuin sektori ympyrän kehältä, tai sitten lautasantennin leikkausta muistuttava muoto, jolloin lapa taipuu kärkiään kohti suhteellisesti enemmän. Tilleröidessä pyritään myös varomaan, ettei jouseen synny myötäkäyryyttä, joka vähentää heittovoimaa.

Tosimies tekee sen itse, osa 3

Jousentekemisen tärkein vaihe on tilleröinti. Siinä jousi saa lopullisen muotonsa ja ominaisuutensa. Lapojen tulee taipua tasaisesti ja symmetrisesti. Sitä varten jousta jännitetään vähä vähältä kohti lopullista vetopituutta. On tärkeää, että jousta ei tule jännittäneeksi liikaa tilleröinnin alkuvaiheessa, vaan puu "totutetaan" asteittain ja välillä jousen muotoa työstäen haluttuun vetopituuteensa.

Tosimies tekee sen itse, osa 2

Staavista jousimies muotoilee omien mittojensa mukaisen aseen. Jousen optimaalinen pituus on usein ampujan syli mitattuna sormenpäästä sormenpäähän. Tässä muotoutuu perinteinen flatbow, eli profiililtaan litteä pitkäjousi. Jousen paksuus ja muotoilu vaikuttavat sen heittovoimaan, nopeuteen ja tarkkuuteen. Muotoilu onkin sekä tarkkaa että varovaista työtä; muutamankin millin kavennus väärässä paikassa heikentää tehoa ja kestävyyttä. Tuntien työn saa helposti turhaksi yhdellä hutaisulla...

Tosimies tekee sen itse, osa 1

Josiampujien joukossa vaikuttaa kaksi koulukuntaa; vaistoampujat ja tähtäinampujat. Molemmissa leireissä välineurheilun voi viedä äärimmäisyyksiin. Kun täydellisyyttä tavoitteleva tähtäinampuja satsaa tuhansia euroja hiilikuituun ja huipputekniikkaan, primitivistinen vaistoampuja suuntaa metsään etsimään sopivaa puunrunkoa. Tosi primitiivimies tekee varusteensa alusta loppuun itse!

Tästä se alkaa: kun oikeat mitat täyttävä runko on löytynyt, siitä halotaan sopiva aihio eli staavi. Sopivista puulajeista, niiden ominaisuuksista, valinnasta ja hankinnasta löytyy kiinnostuneille tietoa mm.täältä.

Muistoja Italiasta 2005, Rooma II

Rooman voi valloittaa vain kävelemällä.

Muistoja Italiasta 2005, Rooma

Keväällä 2005 Italian turneemme suuntautui ensin Roomaan ja sieltä Toscanaan. Ikuisen Kaupungin nähtävyydet kolusimme tunnollisesti lasten kanssa. Colosseum ja Forum Romanum raunioineen eivät onnistuneet tekemään nuoriin kulttuurimatkailijoihimme sanottavaa vaikutusta. Hauskinta Roomassa taisi olla Villa Borghesen puistossa, josta sai vuokrata polkuvoimalla kulkevia ajopelejä. Kirsikkapuut aloittelivat kukkimistaan, ja ulkona tarkeni juuri ja juuri piknikille. Urheat lapsemme jaksoivat kävellä, kävellä ja kävellä. Onneksi italialainen keittiö pizzoineen ja pastoineen, ja tietenkin se jäätelö, palkitsee väsyneen turistin.