Rooma on aina Rooma

Kunnioitimme Suomen 90-vuotista itsenäisyyttä kolmen päivän pyrähdyksellä ikuiseen kaupunkiin. Majapaikka valittiin tällä kertaa "tois puol jokke", Trasteveren suunnalta. Erinomaisen siisti affittacamere, jonka huoneista löytyi jopa nettiyhteydellä varustettu läppäri. Kätevä apu matkailijalle, kun pitää hakea kulttuuritarjontaa, aukioloaikoja, reittejä, hintoja tai tehdä vertailuja mahdollisten ruokapaikkojen välillä.

Roomassa jalat ovat paras liikkumisväline. Edes Trasteveresta ei ole pitkä matka historiallisen keskustan perinteisille vaeltelualueille, ja itse kaupunginosakin tarjosi hauskaa kylämäisyyttä mutkittelevine kujineen ja pikku piazzoineen. Tarkoituksemme oli taas löytää Roomasta muutama mainio ravintola. Ja sehän onnistui (taas) erinomaisesti. Jos, ihmiset, haluatte syödä hyvin, menkää sinne minne kaikki tiet vievät muutenkin!

Ensimmäisenä iltana yritimme (nälkäisinä, väsyneinä) ensin majapaikkamme läheltä löytyvään hosteria Da Enzoon (Via dei Vascellari 29). Pikkuruinen ruokala oli kuitenkin täynnä ja väkeä riitti jonoksi asti, vaikka lähistän muissa kuppiloissa istui keskiviikkoiltana vain muutamia ihmisiä. Enzon testaaminen jäi sitten perjantaille. Onneksi respan ystävällinen kaveri oli suositellut lisäksi toistakin ravintolaa saman kadun päässä olevalta piazzalta. Paikan nimestä ei tullut täyttä selvyyttä, mutta ilmeisesti se kantoi kyseisen piazzan nimeä. Paikka oli hiljaisempi, mutta ruoka tuotti iloisen yllätyksen, elämyksen suorastaan. Rakkaani pääsi nauttimaan erinomaisen tuoretta ja hyvin tehtyä meriahventa, jonka tarjoilija tyylikkäästi perkasi ruodoista. Itse söin alkuun mitä maukkaimman simpukka-mozzarellapastan ja toisena ruokana lihapullat mamman tapaan. Annosten tyyli oli rahtusen verran perinteistä roomalaiskeittiötä modernimmilla linjoilla; vähän kevyempää mutta ehdottoman hyvistä raaka-aineista ja maukkaasti tehtyä ruokaa. Jos saan jostakin kaivettua tarpeeksi tarkan kartan, niin saan vielä selville paikan nimenkin...

99 LASIA PÖYDÄLLÄ

Viiniklubin maisteluilta pidettiin meillä lauantaina. Viiniharrastuksessa ehkä jopa hauskempaa kuin itse viinit on se asia, että voi kutsua kotiinsa ennestään tuntemattomia ihmisiä viihtymään ja viettämään iltaa. Nytkin syntyi monta uutta tuttavuutta, kun yhdeksän hengen voimin arvioimme kaikkiaan yksitoista viiniä. Pöytä täyttyi laseista ääriään myöten, mutta yksikään ei edes kaatunut... Alkon valikoimista olivat tällä kertaa peräisin vain Beaujolais Nouveaut "Pellerin" ja "Villages Nouveau Silk". Kumpikaan ei herättänyt suuria tunteita. Itse en ole mikään bosolee-fani, joten en osaa vertailla, mutta paremmin tietävät sanoivat, että ainakaan näistä näytteistä päätellen tämä vuosi ei ole erityisen hyvä. Näistä kahdesta kuitenkin Beaujolais Villages Nouveau Silk oli selkeästi moniulotteisempi ja siitä löytyi jopa banaaniaromia.
Loput yhdeksän viiniä olivat peräisin Portugalista, Ranskasta ja Italiasta; suurimmaksi osaksi luomua tai biodynaamista tuotantoa. Varsinainen yllättäjä oli omaperäinen italialainen valkkari Petit Manseng Casale del Giglio. Se on tehty vähän tunnetusta ranskalaisesta Petit Manseng -rypäleestä Lazion alueella. Viini suorastaan tulvi hienoja hedelmäisiä aromeja. Lazion viinit eivät kauhean maineikkaita noin ylipäänsä ole, mutta Casale del Giglio tekee innovatiivista työtä. Pullo oli peräisin Trimani-enotekasta Roomasta. Parin viikon päästä olemme mekin menossa käymään ikuisessa kaupungissa, joten suurella todennäköisyydellä mainittua valkoviiniä ja tilan muitakin tuotteita tulee ostettua jouluviineiksi... Upeita viinejä olivat myös Domaine de la Mordoreen punainen ja valkoinen Lirac «Cuvée de la Reine des Bois». Valmistajan mukaan "Metsän kuningattareksi" nimetyissä viineissä tulee esiin tilan paras laatu ja osaaminen.
Tarjoilimme seurueelle focacciaa ja metsäsienikeittoa. Nostatin focacciaa ohjeen mukaan kolmasti, mutta tulos oli huomattavasti vähemmän kuohkea kuin edellinen versioni, jollle annoin huomattavasti vähemmän aikaa kohota. Ja keitostakin jäi suurus pois. Onneksi vieraamme olivat anteeksiantavaisia, maku oli kuitenkin molemmissa ruuissa kohtalainen, vaikka rakenne jätti toivomisen varaa. Kun lopuksi vielä saatiin laseihin vuoden 1996 Sauternes -viiniä pipareiden ja sinihomejuuston kera, kaikki olivat varmasti tyytyväisiä...

Syksyinen fuusiomenyy ranskalaisella aksentilla

Olin ostanut pullon Bordeauxin luomuviiniä suosituksen perusteella. Etiketissä luki, että Chateau des Dauphins. Ruokakomerosta löytyi juureksia. Porkkanasta, punajuuresta ja syksyisestä sunnuntaipäivästä muodostuvan yhtälön tuloksena päätin laatia viinillemme välimeren molempia rantoja fuusioivan illallisen: kasviscouscous ja lämmin foccaccia avokadojugurttisalaatin kera. Paitsi että mainitun jugurttisalaatin tarjoilin vasta seuraavana päivänä saman ruuan ja italialaisen Borgata (Montepulciano d'Abruzzo) -punkun kera. Toimi kuin kaksi hirveä, ja couscouskastike oli yön yli tekeytyessään vain parantunut. Joka tapauksessa sekä couscouskastike, joka siis kuuluu maustaa kanelilla ja jossa pitää ehdottomasti olla rusinoita, että italialainen peltileipä muodostivat yhdessä uudelle ranskalaiselle ystävällemme miellyttävän pöytäseuran, jossa saattoi esiintyä edukseen. Viinissä oli ryhtiä ja rakennetta, jopa hiukan lääkekaappimaista yrttisyyttä ja luonnetta, joka mukautui yllättävänkin sopusointuisesti lämpimän mausteiseen juurespataan. Tämä couscous on meidän perheessä jo perinneruokaa, se tarjotaan astioilta, jotka puolisoni tinki partaansa repiviltä ja kyynelehtiviltä arabikauppiailta Tunisiassa joskus kaukaisella 90-luvulla. Siitä reissusta voisi kertoilla enemmänkin, mutta laitanpa nyt tähän kuitenkin tietopuolista asiaa, eli legendaarisen reseptimme:

Couscous Royale

Öljyä
1 - 2 sipulia
Valkosipulia
Juureksia (porkkanaa, punajuurta, lanttua, perunaa)
(kesäkurpitsaa, munakoisoa)
Kikherneitä (valmiiksi keitettyjä)
Rusinoita
1 - 2 purkkia tomaattimurskaa
Tomaattipyreetä
Kanelia (1 kanelitanko tai tl jauhettua)
Mustapippuria
Punapippuria
2 laakerinlehteä
Suolaa
Persiljasilppua

Couscous-ryynejä

Paloittele kaikki vihannekset peukalonpään kokoisiksi lohkoiksi. Laita sopivaan kattilaan (minä käytän rautapataa) öljy kuumenemaan ja kuullota siinä sipuli tomaattipyreen kera. Voit lisätä pippurit jo tässä vaiheessa, jos haluat voimistaa niiden makua. Sitten tomaattimurska, juurekset ja pavut, rusinat sekä suola, laakerinlehdet ja kanelitanko pataan. Lisää myös valkosipulit kokonaisina kynsinä. Jos keitos on liian paksua, lisää hieman vettä ja kypsyttele hellan huomassa kunnes juurekset ovat kypsiä mutta mielellään vielä vähän al dente. Noin puoli tuntia. Tarkista suola ja tarjoile höyrytetyn couscouksen kera. Ripottele annoksille tai tarjoiluastiaan runsaaasti tuoretta persiljaa.

Cinque Terre uudelleen koettuna

Pakkohan sinne oli päästä uudestaan. Tällä kertaa lensimme Pisaan ja sieltä matkustimme junalla La Spezian kautta Manarolaan. Kone nousi ilmaan neljältä iltapäivällä ja juna saapui määränpäähän illalla puoli kymmenen korvilla. Taakse jäi sateinen Helsinki, tosin säätiedotukset olivat lupailleet sateita ja myrskyjä myös Cinque Terreen, ja lämpömittarin lukeman kerrottiin keikkuvan maksimissaan kahdenkymmenen asteen tuntumassa. Perillä aallot löivätkin voimallisina vasten kylän pikku sataman aallonmurtajaa. Vaahto roiskui monen metrin korkuisina valkoisina patsaina mustanpuhuvassa yössä. Paikallinen piilopirttimme on aivan rannassa, joten saimme kuunnella aaltojen pauhua aamutunneille asti. Aamun valjetessa meri rauhoittui ja taivas selkeni, eikä sen jälkeen ollut tietoakaan sen paremmin myrskyistä kuin sateistakaan. Lämpötila pysytteli päivisin miellyttävissä runsaan parinkymmenen asteen lukemissa.

Teimme sitten kokonaisen viikon ajan lähes kaikkea, mitä viiden kylän mailla kannattaa tehdä: patikoimme vuorilla, uimme meressä, vuokrasimme kanootin, maistelimme viinejä ja nautimme mahtavia aterioita loistavissa pikku ravintoloissa. Tai sitten vain istuksimme maailman parhaalla näköalaterassillamme, jossa vasen silmä ja oikea aivopuolisko voivat keskittyä pikku sataman ja naapuritalojen elämän seurailuun, kun oikea silmä ja vasen aivopuolisko laskevat Välimeren aaltoja ja niitä pitkin sataman suojiin saapuvia kalastajaveneitä.

Vappua, horsmaa, piirakoita!

Vappumenyy oli villivihannespainotteinen. Vapunpäivänä nautimme nokkos-halloumipiiraan salaatin ja höyrytettyjen horsmanversojen kera. Horsmat olivat vielä pienenpieniä, mutta maukkaita toki. Niissä on vähän samanlaista kirpeyttä kuin punasikurissa. Niitä voi valmistaa ja tarjoilla samoin kuin parsaa. Höyrytettyjen versojen päälle pirskaus hyvää oliiviöljyä ja balsamicoa, ehkä hieman parmesaaniraastetta. Tai niistä voi valmistaa mainion pastakastikkeen; versoja, öljyä, sipulia, valkosipulia, suolaa ja mustapippuria. Mahtava sesongin herkku, kuten myös nokkospiirakka, nokkos-korvasienikeitosta nyt puhumattakaan! Meillä kerätään nokkosta myös pakkaseen. Se on maukkaampaa kuin pakastepinaatti, ja tietämän mukaan myös terveellisempää. Lisäksi vapun tienoilla nautittiin perheessämme jälkkäriksi yhtä bravuureistani, Torta della Nonnaa, tuota mainiota leivonnaista, johon kuuluvat olennaisesti uunissa paahtuneet pinjansiemenet. Laitan tähän nyt kuvan, kun se on niin kauniskin, lisään reseptin myöhemmin, kun saan tarkistettua mitat. Se ei nimittäin onnistu ihan niin fiilispohjalta kuin nokkospiirakka:
Nokkos-halloumipiirakka
2 dl vehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
100 g voita (+ 1-2 rkl oliiviöljyä)
suolaa, tilkka kylmää vettä

Noin 300 grammaa ryöpättyä nokkosta (tai pinaattia)
vähintään purkillinen creme fraichea ja/tai rahkaa
(niin että syntyy melko kiinteä seos, liiat vedet kannattaa valuttaa pois sekä nokkosesta että hapanmaitotuotteista)
1 kananmuna
1-2 kynttä valkosipulia puristettuna
valkopippuria, suolaa, raastettua muskottipähkinää
1 halloumijuusto paloiteltuna

Tee taikina ja laita se mieluusti puoleksi tunniksi jääkaappiin tekeytymään. Laita uuni pariinsataan asteeseen, sekoita täytteen ainekset, paitsi halloumi. Painele taikina vuokaan, tue se muotoonsa foliolla ja esipaista pohjaa noin 10 minuuttia. Ota pohja uunista ja täytä se nokkosseoksella, asettele päälle hallouminpalat. Paista, kunnes täyte on kiinteää ja hälloumi saanut väriä, noin 25 minuuttia.

Veneton viinit keittiössä

Viimeinen lomapäivämme Venetsiassa käytettiin tehokkaasti tuliaisten hankintaan. Jo aamusta olimme torilla ostamassa tuoreita vauva-artisokkia, fagioli-papuja, luomuoliiviöljyä ja mausteita. Rialton sillan kupeesta pienestä naamiopuodista ostimme myös hienon karnevaalinaamion kaverilta, joka on tehnyt näitä perinteisiä venetsialaismaskeja moniin teatteriesityksiin ja elokuviin, mm. Kubrickin viimeiseksi jääneeseen, hienoon elokuvaan Eyes Wide Shut. Viinikauppakin aukesi, vaikka hetken pelkäsimme jäävämme ilman niitä tärkeimpiä tuliaisia. Kevättä kohti kun kuljetaan, halusin valita alueen tyypillisistä valkoviineistä muutamia miellyttäviä yksilöitä kotiin maisteltavaksi ja ennen kaikkea ruokaviineiksi. Matkalaukkuun löysivät tiensä kaksi saman tuottajan versiota Soave Classicosta, muutama pullollinen Pinot Grigioa ja pari Friulin Tokai-rypäleestä tehtyä viiniä. Ensimmäisen Soaven nautimme melko pian parsakeiton ja artisokkagratiinin kera. Siinä kohden viinivalinta ei mennyt täysin nappiin, sillä oletimme, että viini olisi ollut hapokkaampaa ja kenties mineraalisempaa kuin miksi se sitten osoittautui. Viini toki oli hyvää, maukasta, persoonallista ja yllättävän kaukana Alkon soavevalikoiman tuotteista. Maistelun tuloksena ajattelimme, että pöydässä saattaisi olla erinomainen kanaviini ja kenties yrttisten ruokien ystävä. Vappua edeltävänä viikonloppuna sitten ryhdyimme toden teolla testaamaan. Perjantaina söimme sinisimpukoita talon tapaan ja korkkasimme pinot grigion. Lauantain listalla oli alkuun avokadot kapristen, hapankerman ja katkarapujen kera, pääappeena sitruunakanaa yrttien ja juuresten kera. Juomana Soave Classico. Sunnuntaina reipas nokkospartio toi metsän siimeksestä maistiaiset kevään ensimmäisestä nokkossadosta. Siitä valmistettiin kevätklassikko nokkos-korvasienikeitto (sienet pakkasesta) ja nokkos-ricottacannelonit. Sunnuntaiviiniksi valikoitui Tokai Friuliano. Aikas paljon oli tuo maukas ja mainio viini Alkosta löytyvän unkarilaisserkkunsa Tokai Furmintin oloinen, ja toimi mainiosti kasvisruokamme keralla. Arvatenkin viini voisi kannatella suurempaakin ruuan hapokkuutta ja monenlaisia makuja. Viini saattaisi toimia kerrassaan loistavana parina esimerkiksi ranskalaiseen tapaan valmistettujen fenkoleiden kanssa (höyrytetyt fenkolit peitetään tomaattikastikkeella, johon silputaan mustia oliiveja, ripotetaan päälle juustoraastetta ja paistetaan uunissa), fenkolin anisaromit ja Tokain leveä, hieman öljyinen jälkimaku todennäköisesti matsaavat makuhermoon. Tulemme testaamaan tämän lähitulevaisuudessa. Soave suorastaan tanssitti kanaa ja toimi täydellisesti myös katkarapujen ja avokadon seuralaisena.

Reseptejä:

Sinisimpukat talon tapaan:

Kilo sinisimpukoita
yksi (puna)sipuli
pari valkosipulinkynttä
pari porkkanaa
pari sellerinvartta
pari tomaattia
halpaa valkoviiniä
persiljaa ja muita yrttejä maun mukaan
Suolaa, pippuria

Pilko vihannekset pieniksi, heitä kattilaan ja hauduttele hetki, valkkari perään, ja kun liemi alkaa kiehua, pestyt ja peratut simpukat. Kypsennä simpukoita muutama minnuutti kattilaa ravistellen, lisää yrtit, ravistele vielä tovi ja vie heti tarjolle.

Kanapata

runsaan kilon painoinen kana tai broileri
sitruuna
yrttejä
valkosipulia
oliiviöljyä
halpaa valkoviiniä
juureksia
herkkusieniä
suolaa, pippuria

Tee yrteistä (meirami, basilika), oliiviöljystä ja valkosipulista pesto, jolla hierot kanan kauttaaltaan. Tahnaa kannattaa tunkea myös rintlihan ja nahan väliin taskuun ja linnun sisälle. Pistele sitruunaan haarukalla reikiä ja töppää se linnun takapäästä täytteeksi. Voit myös kiehauttaa sitruunan nopeasti, niin makua irtoaa enemmän. Lado vihannekset (savi)padan pohjalle, kaada pari desiä valkoviiniä pataan, lisää kana ja maun mukaan suolaa ja pippuria, kypsennä kannella peitettynä kunnes kanan liha on 80-asteista.

Nokkos-korvasienikeitto

Tuoreita ryöpättyjä nokkosia
Ryöpättyjä korvasieniä
kasvislientä
valkoviiniä tai sherryä
voita
vehnäjauhoja
kermaa
valkosipulia
suolaa pippuria

Aloita laittamalla pataan maun mukaan voita, pari ruokalusikallista vehnäjauhoja ja korvasienet. Ruskista hetki, lisää sitten nokkoset ja kasvisliemi. Lisää kerma. Mausta lopuksi sherryllä (tai valkkarilla) ja valkosipulilla.

Ruokaa ja rakkautta Venetsiassa

• Tulipa kerrankin vietettyä täydellinen loma! Alunperin piti tehdä kevätretki Roomaan, mutta edullinen lentotarjous houkutteli vaihtamaan kohdetta. Vaa'assa painoi myös se, että Finskin lentoaikataulut, varsinkin paluulennolla, olivat paremmat ja aikaa perilläoloon jäi pitkän iltapäivän verran enemmän. Minulla on ollut ennakkoluuloja Venetsiaa kohtaan, sen tunnustan heti. Kallis turistirysä, jossa asuu ikäviä ihmisiä haisevien kanavien rannalla, näin ajattelin. Todellisuuskoe antoi kuitenkin melko päinvastaisen tuloksen. Osuutensa oli matkustusajankohdalla (huhtikuu), säätilalla (+20, aurinkoista) ja onnistuneella hotellivalinnalla. Ruokapaikkojen valintakin onnistui lähes nappiin, osin onnen, osin vaiston, osin internetin ja varsin merkittävältä osin hotelli-isäntämme Matteon susoitusten ansiosta. Vanhoilta venetsiankävijöiltä olimme jo saaneetkin matkaeväiksi perussäännöt: jos se on San Marcon lähellä, se on törkeän kallis, jos sieltä näkyy vesi, se on kallis. Onneksi hintataso laskee nopeasti suhteessa Markuksen aukioon; jo muutaman korttelin päässä hinnat ovat selvästi järjellisemmällä tasolla. Hyvä kaupunginosa edullisten ja "aitojen" ravintoloiden metsästykseen on Cannaregio. Cá d'Oron vaporettoseisakkeelta Fondamenta Nuovelle asti riittää katuja ja kujia, joiden varsilla olevissa pikku ravintoloissa illastavat myös paikalliset. Vallan erinomaiseksi osoittautui Trattoria Storico (Fondamenta Nuovelta päi tultaessa yksi silte yli Campo dei Gesuitin) niinikään Vecia Barghetto (muistinvarainen kirjoitusasu) Strada Novalla; hivenen tyyriimpi, mutta kalat äärimmäisen tuoreita - perhe kalastaa itse. Läheltä Rialtoa löytyy italiaa auttavasti hallitseville ja/tai seikkailunhaluisille Hosteria Alle Botte. Lista on liitutaululla, jos siitä saa selvän ja onnistuu tilaamaan, voi olla melko varma hyvästä illallisesta (yllättävästi mutkitteleva katu on nimeltään Calle Bissa varaudu etsimään tovi). Hosterialla on kulman takana oma viiniliike, joka Matteon mukaan on Venetsian paras. Hyödyllisiä linkkejä venetsianmatkaajille tässä, tässä ja tässä.
  

Muistoja Italiasta 2006, Cinque Terre

Cinque Terressä ei liikuta autolla. Alue on viiden kylän muodostama omintakeinen kokonaisuus Ligurianmeren rannalla. Kylät, Monterosso, Vernazza, Corniglia, Manarola ja Riomagggiore, seuraavat helminauhana rosoista rannikkoa välillä vuorenharjanteilla keikkuen, välillä taas laaksoihin laskeutuen. Jyrkillä, suoraan merestä kohoaville kallioille istutetuilla viljelmillä tuotetaan alueen mukaan nimettyä mainiota valkoviiniä ja makeaa, Vin Santon tyylistä jälkiruokaviiniä Sciacchetráa.
Cinque Terre kylineen ja viinitarhoineen on kansallispuisto ja luonnonsuojelualue. Todennäköisesti täällä ovat maailman ainoat suojellut viinitarhat! Liikkumiseen on kaksi mahdollisuutta: voi kulkea kinttupolkuja pitkin viinitarhoja ja merimaisemia ihaillen tai hypätä junaan, joka puksuttaa kallioihin puhkaistujen tunneleiden läpi kylästä kylään yhtä kätevästi kuin metro Vuosaaresta Rautatieasemalle. Me jätimme auton parkkiin Monterosson kyljessä olevalle aidatulle paikoitusalueelle. Rautatieaseman turisti-infosta saimme varatuksi harmaatukkaisen signoran ylläpitämän yksityismajoituksen joka, no, menetteli siinä tilanteessa. Huone oli iso ja viileä, ovista päätellen vanha hevostalli ja rouvan henkilökohtaisen maun mukaan sisustettu, mutta sijainti oli keskeinen ja ensimmäisen illan vietimme tutustumalla Monterossoon, jossa on Cinque Terren parhaat hiekkarannat ja vilkas meininki rantabulevardeilla. Ravintolatarjonta on runsas, mutta pöytä kannattaa varata, sillä turistejakin on enemmän kuin kotitarpeiksi. Voin lämpimästi suositella ravintolaa jonka nimi on päässyt unohtumaan, mutta joka löytyy helposti kylän pienemmän hiekkarannan ja rautatiesillan välistä. Tuoreempaa ja maukkaampaa mustekalaa en ole ehkä ikinä milloinkaan syönyt, ruokaa tuli koko pöytäseurueellemme noin normaalin suomalaisen jouluaterian verran, eikä mikään ollut yhtään pahaa. Oman pikantin lisänsä ulkona syömiselle antoi päidemme yli vartin välein pyyhältävä paikallisjuna. Cinque Terren oma viini on raikasta, hapokasta ja hiukan mineraalista, se on mahtava kumppani mereneläville ja myös kasvisruualle: kotona nautimme tuomaamme paikallisen viiniosuuskunnan tuottamaa viiniä nokkosrisoton kera ja liitto oli taivaallinen.

Viiden päivän oleskelumme aikana ehdimme vierailla alueen viidestä kylästä neljässä, joista jokainen olisi voinut toimia sanakirjamääritelmänä käsitteelle pittoreski. Kehotan kaikkia alueelle matkaavia varaamaan mukaansa ensiluokkaiset kävelykengät! Meidän suosikkimme kylien joukossa oli Manarola, josta oheinen kuva on näpätty. Manarola on alueen asutuskeskuksista ehkä se rauhallisin. Rantareitti viereisellä kallionkielekkeellä killuvaan Cornigliaan on "rakastavaisten polkuna" tunnettu maisematie (jonka käyttämisestä peritään maksu, ellei satu olemaan voimassaolevaa Cinque Terre-matkakorttia, pääsee kulkemaan paikallisjunissa). Reppumatkailijoille ensiluokkaista hostellimajoitusta löytyy täältä. Myös yksityisiltä vuokraajilta huoneita kannattaa kysellä, me löysimme lomamme huipennukseksi huoneen, jonka parveke avautui suoraan merelle ja kylän pieneen kalasatamaan...

Kansallispuiston sivut, joilla on tietoa mm. ekologisesta matkailusta, retkeilyreiteistä ja paikallisista tuotteista löytyvät täältä.

Laitetaan enkelit laulamaan

Ruokakulttuuri on reseptiikkaa ja ravintoympyröitä yhtä paljon kuin kuorolaulu on nuottikirjoitusta. Tässä harvinaisessa kuvassa rakas vaimoni valmistaa enkelikuoroa aterialle, jonka sankaritenorina toimii Fazi Battaglia Rosso Conero. Siinä vasta kelpo punaviini, kannattaa valita varsinkin lampaan kaveriksi! Kuoro koostuu lammaspaistin roippeista, kirsikkatomaateista ja basilikanlehdistä, jotka oliiviöljyllä höystettynä kohta sekoitetaan pastan joukkoon. Kahdeksan kertaa kymmenestä keittiömme konserttimestarina häärii allekirjoittanut, mutta kyllä se puolisokin osaa, sen kerran kun pannunkahvaan päättää tarttua.
Ihminen on eläin joka syö elääkseen voidakseen elää syödäkseen, vai kuinka?

Muistoja Italiasta 2005, taas Roomassa...

Rooma ei jätä talvellakaan vierailijaa kylmäksi. Joulun alla 2005 teimme jälleen pikavisiitin Ikuiseen Kaupunkiin. Tällä kertaa puolison kanssa kahdestaan. Joka vierailulla löytyy jotakin uutta, ja aina jää jotakin nähtävää; tällä kertaa keskityimme kulttuurimatkailussamme Vatikaanin tarjontaan. Pietarinkirkko museoineen ja Michelangelon freskot sikstiiniläiskappelin katossa tuli nähtyä ja koettua. Pieterinkirkon mittasuhteet häkellyttivät ja huimasivat eritoten korkeanpaikankammosta kärsivää allekirjoittanutta. Kupolin sisäpuolella kiertävä parveke aiheutti vertigon, joka pakotti painamaan selän kiviseinää vasten, puristamaan kaidetta rystyset valkoisina ja lähettämään talon isännälle pari äänetöntä paternosteria. Kupolin huipulla olevalle näköalatasanteelle en enää edes haikaillut, puoliso kiipesi sinnekin ja kehui kovasti näköaloja.

Odotellessa minulle riitti viihdykkeeksi kirkon katolla oleva matkamuistomyymälä, jossa nunnat kaupittelivat kaikenlaista pyhimysrihkamaa muovisista avaimenperistä imeliin alabasteriveistoksiin katolisille pyhiinvaeltajille ja meille tavallisille turisteille. En ostanut. Museokaupasta tuli tosin hankittua Sikstiiniläiskappelin katto tuhannen palan palapelinä. Palapelin ja konjakkipullon parissa joulunpyhät sitten kuluivatkin rattoisasti.

Kuten kaikki tietävät, Rooma on maailman barokkipääkaupunki, ja monet sen keskeisistä rakennuksista, veistoksista ja suihkulähteistä edustavat barokkia, tuota kiemurtelevaa ja rönsyilevää tyylilajia, jossa on onnistuneesti hukattu klassismin kauneusihanteet. Vaikuttavaa se on kumminkin, ja parhaimmillaan omalla tavallaan kaunista. Rooman ja barokin pääarkkitehtina hääri Gian Lorenzo Bernini, jonka käsialaa ovat mm. Pietarinkirkon pihaa kiertävät massiiviset kolumnit, Piazza Navonan suihkulähteet ja vaikkapa nämä Ponte Sant'Angelon enkelipatsaat, joiden alkuperäisversiot on tosin siirretty säiden armoilta vatikaanimuseoiden sisätiloihin.

Mittakaavan kaksinaisuuteen perustuu varmasti ainakin osa Rooman lumosta. Toisaalta kaupungin ylenpalttinen massiivisuus ja valtavat, ihmisen pienuutta ja jumalan, paavin, kuninkaan, keisarin tai berlusconin suuruutta korostavat rakennelmat, toisaalta kapeiden katujen ja pienten piazzojen loputon ja eksyttävä verkko. Hetki ja Historia leikkavat joka askeleella, ihminen ylevöityy ja hänen tulee... nälkä.

Onneksi Rooma on myös ravintoloiden kaupunki. Kaikki italialaisen keittiön tyylit ja suuntaukset ovat edustettuna, ja etnistäkin tarjontaa löytyy. Vain macdonaldseja on keskivertometropoliin verrattuna katukuvassa vähän. Runsaudenpulassa turistia lohduttaa se seikka, että huonoa ravintolaa Roomasta tuntuu olevan äärimmäisen vaikea löytää. Ainakaan itse en ole sellaiseen vielä törmännyt. Hinta-laatusuhteeltaan mainioita paikkoja tuntuvat olevan perinteiset hostariat, joissa tarjotaan roomalaisen tradition mukaista runsasta, maukasta ja kohtuullisen yksinkertaista ruokaa. Yleensä hostariat ovat perheyrityksiä, joissa isäntä hoitaa salinpuolen serviisin ja emäntä pitää padat porisemassa. Joulumatkalla söimme kerran juutalaisen ghetton alueella ihan ok paikassa (etsin artisokkaa juutalaiseen tapaan, mutta sain ihan vaan roomalaista, muuten hyvä palvelu ja mainio vitello), ja toisen kerran aivan loistavassa Arancia Blu kasvisravintolassa rautatieaseman takana Via dei Latinilla. Voin suositella kaikille, myös lihansyöjille.