Thursday, September 27, 2007

Cinque Terre uudelleen koettuna


Pakkohan sinne oli päästä uudestaan. Tällä kertaa lensimme Pisaan ja sieltä matkustimme junalla La Spezian kautta Manarolaan. Kone nousi ilmaan neljältä iltapäivällä ja juna saapui määränpäähän illalla puoli kymmenen korvilla. Taakse jäi sateinen Helsinki, tosin säätiedotukset olivat lupailleet sateita ja myrskyjä myös Cinque Terreen, ja lämpömittarin lukeman kerrottiin keikkuvan maksimissaan kahdenkymmenen asteen tuntumassa. Perillä aallot löivätkin voimallisina vasten kylän pikku sataman aallonmurtajaa. Vaahto roiskui monen metrin korkuisina valkoisina patsaina mustanpuhuvassa yössä. Paikallinen piilopirttimme on aivan rannassa, joten saimme kuunnella aaltojen pauhua aamutunneille asti. Aamun valjetessa meri rauhoittui ja taivas selkeni, eikä sen jälkeen ollut tietoakaan sen paremmin myrskyistä kuin sateistakaan. Lämpötila pysytteli päivisin miellyttävissä runsaan parinkymmenen asteen lukemissa.

Teimme sitten kokonaisen viikon ajan lähes kaikkea, mitä viiden kylän mailla kannattaa tehdä: patikoimme vuorilla, uimme meressä, vuokrasimme kanootin, maistelimme viinejä ja nautimme mahtavia aterioita loistavissa pikku ravintoloissa. Tai sitten vain istuksimme maailman parhaalla näköalaterassillamme, jossa vasen silmä ja oikea aivopuolisko voivat keskittyä pikku sataman ja naapuritalojen elämän seurailuun, kun oikea silmä ja vasen aivopuolisko laskevat Välimeren aaltoja ja niitä pitkin sataman suojiin saapuvia kalastajaveneitä.

Monday, September 17, 2007

Kesämuistoja mummolan takapihalta

Syksyn surkea harmaus pani kaivamaan esiin tämän kännykkävideon, jossa rekkumme Ronja ja tyttäremme Aino esittelevät agilityosaamistaan mummolan takapihalle improvisoidulla radalla. Ronjan agiharrastus alkoi ja päättyi pentuiässä, kun lapsilla ei vielä riittänyt pitkäjännitteisyyttä säännölliseen harjoitteluun. Viime keväänä yritimme päästä takaisin radoille, mutta silloin viisivuotias koiramme oli jo "liian vanha" aloittamaan harrastuksen uudelleen. Näin ilmeisesti siksi, että pääkaupunkiseudun seuroihin on pitkät jonot koiria, ja yli kolmevuotiaat joutuvat armotta jonon hännille. Harmillista kerrassaan. Hyötyä ei ollut siitäkään seikasta, Ronjan "rotukollega" kromfohrländer Penni voitti aikoinaan maailmanmestaruuden peräti kymmenvuotiaana. Mahdollisuuksia kehittymiseen olisi Ronjallakin vielä paljon, kuten videostakin voi päätellä. Nuorena opittu palautuu pienellä harjoittelulla nopeasti, ja kyllä se vanhakin koira tosiasiassa oppii uusia temppuja.

Friday, September 7, 2007

On rekku merelle lähtenyt


Purjehduskausi alkaa taittua seuraavan kauden odottelukaudeksi. Kameran muistikortilta purkautui muutama melko riemukas kesäinen otos. Näitä kun talvipäivän seisauksen aikaan muistaa katsella, niin vaikutus on uskoakseni kirkasvalolampun luokkaa. Ja jos joku on joskus ihmisen elämän tarkoitusta ihmetellyt, niin siihenkin löytyy kuvista vastaus: tee koirasi onnelliseksi!

Wednesday, August 22, 2007

Salamointia ja etanointia

Hei kaikki, kiitos ja anteeksi. Blogini pysähtyi vappuun ja juuttui sitä seuranneeseen kesäahdistukseen kaikkine lomastresseineen. Hämmästyksekseni olen havainnut, että täällä käy myös lukijoita, joten ei kai auta kuin keriä auki menneet ja lupailla tulevaa.

Varsinaista lomaa oli työpaikanvaihdoksen johdosta vaatimattomat kaksi viikkoa, jotka vietimme veneillen Saaristomerellä. Uusia mielenkiintoisia paikkoja löytyi yllättävän paljon, vaikka kuvittelimme vuosien saatossa kolunneemme nämä Itämeren rannat jokseenkin perusteellisesti. Asiaa auttoi säätila, joka noina viikkoina suosi pikemminkin purjehtimista kuin saaren kyljessä kyhjöttämistä, auringon palvonnasta nyt puhumattakaan.

Pohjoisen suunnassa ylitimme ensi kertaa Uudenkaupungin leveysasteen ja etenimme uuden karttasarjan opastamina aina Raumalle asti. Hyvänä puolena on sanottava. että saariston ruuhkaveneilyalueet jäivät etelään ja vaikka rantautumiskelpoisia saaria on suhteellisen vähän, saimme olla melkeinpä omissa oloissamme. Oheisissa kuvissa on visuaaliset maistiaiset venekeittiömme linjasta, jota voitaneen luonnehtia leiriolosuhteiden gastronomiaksi. Alkupaloina avokadoa pakastekatkarapujen kera, jälkiruokana pakastevadelmia ja saariston mustikoita kermavaahdolla ja digestive-keksipohjalla.

Suositeltavia tutustumiskohteita ovat radiosta tutut Kylmäpihlaja ja Kuuskajaskari. Edelinen on majakkasaari, jossa toimii myös majakkahotelli ja sen yhteydessä erinomaisen tuoreista raaka-aineista annoksensa valmistava husmanskost-henkinen ravintola. Saarella on rikas linnusto lapintiirayhdyskuntineen sekä jännä, karunvehmas luonto. Kuuskajaskari on entinen varuskuntasaari, suuri ja metsäinen. Sieltä löytää vallien ja juoksuhautojen lisäksi marjoja ja sieniä.

Salamointi tuossa otsikossa tarkoittaa juuri nyt ikkunan takana jyrisevää ukonilmaa, josta annettiin oikein viranomaisvaroitus.

Etanointi taas... joo se tarkoittaa blogini päivittämistahtia, joka, sen vannon, on tästä lähtienkin säännöllisen epäsäännöllinen, mutta kuitenkin ehkä näin syyspuoleen virkistyvä.

Odotettavissa on syyskuussa uusi reissu Cinque Terreen, jossa tarkoitus on a) patikoida ja b) nauttia alueen mainioista valkoviineistä ja meren antimista.

Ai niin, viineistä puheen ollen, kesän ehdoton valkkarihitti meidän perheessä on Alkon uutuus Sella & Mosca Vermentino di Sardegna. Sopii sellaisenaan nautittavaksi ja toimii kaikkien tähän mennessä kokeiltujen ruokien kera. Pian päästään testailemaan sitä myös saksiniekkojen kaverina, ja uskonpa ettei tämä sardinialainen tuota siinäkään seurassa pettymystä. Sen maussa on jotakin todella hienoa yrttisyyttä, ja hintaluokassaan (7,77 egeä) alkoholimonopolin tuotetarjooman ehdotonta huippua.

Thursday, May 3, 2007

Vappua, horsmaa, piirakoita!

Vappumenyy oli villivihannespainotteinen. Vapunpäivänä nautimme nokkos-halloumipiiraan salaatin ja höyrytettyjen horsmanversojen kera. Horsmat olivat vielä pienenpieniä, mutta maukkaita toki. Niissä on vähän samanlaista kirpeyttä kuin punasikurissa. Niitä voi valmistaa ja tarjoilla samoin kuin parsaa. Höyrytettyjen versojen päälle pirskaus hyvää oliiviöljyä ja balsamicoa, ehkä hieman parmesaaniraastetta. Tai niistä voi valmistaa mainion pastakastikkeen; versoja, öljyä, sipulia, valkosipulia, suolaa ja mustapippuria. Mahtava sesongin herkku, kuten myös nokkospiirakka, nokkos-korvasienikeitosta nyt puhumattakaan! Meillä kerätään nokkosta myös pakkaseen. Se on maukkaampaa kuin pakastepinaatti, ja tietämän mukaan myös terveellisempää. Lisäksi vapun tienoilla nautittiin perheessämme jälkkäriksi yhtä bravuureistani, Torta della Nonnaa, tuota mainiota leivonnaista, johon kuuluvat olennaisesti uunissa paahtuneet pinjansiemenet. Laitan tähän nyt kuvan, kun se on niin kauniskin, lisään reseptin myöhemmin, kun saan tarkistettua mitat. Se ei nimittäin onnistu ihan niin fiilispohjalta kuin nokkospiirakka:
Nokkos-halloumipiirakka
2 dl vehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
100 g voita (+ 1-2 rkl oliiviöljyä)
suolaa, tilkka kylmää vettä

Noin 300 grammaa ryöpättyä nokkosta (tai pinaattia)
vähintään purkillinen creme fraichea ja/tai rahkaa
(niin että syntyy melko kiinteä seos, liiat vedet kannattaa valuttaa pois sekä nokkosesta että hapanmaitotuotteista)
1 kananmuna
1-2 kynttä valkosipulia puristettuna
valkopippuria, suolaa, raastettua muskottipähkinää
1 halloumijuusto paloiteltuna

Tee taikina ja laita se mieluusti puoleksi tunniksi jääkaappiin tekeytymään. Laita uuni pariinsataan asteeseen, sekoita täytteen ainekset, paitsi halloumi. Painele taikina vuokaan, tue se muotoonsa foliolla ja esipaista pohjaa noin 10 minuuttia. Ota pohja uunista ja täytä se nokkosseoksella, asettele päälle hallouminpalat. Paista, kunnes täyte on kiinteää ja hälloumi saanut väriä, noin 25 minuuttia.

Monday, April 30, 2007

Veneton viinit keittiössä


Viimeinen lomapäivämme Venetsiassa käytettiin tehokkaasti tuliaisten hankintaan. Jo aamusta olimme torilla ostamassa tuoreita vauva-artisokkia, fagioli-papuja, luomuoliiviöljyä ja mausteita. Rialton sillan kupeesta pienestä naamiopuodista ostimme myös hienon karnevaalinaamion kaverilta, joka on tehnyt näitä perinteisiä venetsialaismaskeja moniin teatteriesityksiin ja elokuviin, mm. Kubrickin viimeiseksi jääneeseen, hienoon elokuvaan Eyes Wide Shut. Viinikauppakin aukesi, vaikka hetken pelkäsimme jäävämme ilman niitä tärkeimpiä tuliaisia. Kevättä kohti kun kuljetaan, halusin valita alueen tyypillisistä valkoviineistä muutamia miellyttäviä yksilöitä kotiin maisteltavaksi ja ennen kaikkea ruokaviineiksi. Matkalaukkuun löysivät tiensä kaksi saman tuottajan versiota Soave Classicosta, muutama pullollinen Pinot Grigioa ja pari Friulin Tokai-rypäleestä tehtyä viiniä. Ensimmäisen Soaven nautimme melko pian parsakeiton ja artisokkagratiinin kera. Siinä kohden viinivalinta ei mennyt täysin nappiin, sillä oletimme, että viini olisi ollut hapokkaampaa ja kenties mineraalisempaa kuin miksi se sitten osoittautui. Viini toki oli hyvää, maukasta, persoonallista ja yllättävän kaukana Alkon soavevalikoiman tuotteista. Maistelun tuloksena ajattelimme, että pöydässä saattaisi olla erinomainen kanaviini ja kenties yrttisten ruokien ystävä. Vappua edeltävänä viikonloppuna sitten ryhdyimme toden teolla testaamaan. Perjantaina söimme sinisimpukoita talon tapaan ja korkkasimme pinot grigion. Lauantain listalla oli alkuun avokadot kapristen, hapankerman ja katkarapujen kera, pääappeena sitruunakanaa yrttien ja juuresten kera. Juomana Soave Classico. Sunnuntaina reipas nokkospartio toi metsän siimeksestä maistiaiset kevään ensimmäisestä nokkossadosta. Siitä valmistettiin kevätklassikko nokkos-korvasienikeitto (sienet pakkasesta) ja nokkos-ricottacannelonit. Sunnuntaiviiniksi valikoitui Tokai Friuliano. Aikas paljon oli tuo maukas ja mainio viini Alkosta löytyvän unkarilaisserkkunsa Tokai Furmintin oloinen, ja toimi mainiosti kasvisruokamme keralla. Arvatenkin viini voisi kannatella suurempaakin ruuan hapokkuutta ja monenlaisia makuja. Viini saattaisi toimia kerrassaan loistavana parina esimerkiksi ranskalaiseen tapaan valmistettujen fenkoleiden kanssa (höyrytetyt fenkolit peitetään tomaattikastikkeella, johon silputaan mustia oliiveja, ripotetaan päälle juustoraastetta ja paistetaan uunissa), fenkolin anisaromit ja Tokain leveä, hieman öljyinen jälkimaku todennäköisesti matsaavat makuhermoon. Tulemme testaamaan tämän lähitulevaisuudessa. Soave suorastaan tanssitti kanaa ja toimi täydellisesti myös katkarapujen ja avokadon seuralaisena.

Reseptejä:

Sinisimpukat talon tapaan:

Kilo sinisimpukoita
yksi (puna)sipuli
pari valkosipulinkynttä
pari porkkanaa
pari sellerinvartta
pari tomaattia
halpaa valkoviiniä
persiljaa ja muita yrttejä maun mukaan
Suolaa, pippuria

Pilko vihannekset pieniksi, heitä kattilaan ja hauduttele hetki, valkkari perään, ja kun liemi alkaa kiehua, pestyt ja peratut simpukat. Kypsennä simpukoita muutama minnuutti kattilaa ravistellen, lisää yrtit, ravistele vielä tovi ja vie heti tarjolle.

Kanapata

runsaan kilon painoinen kana tai broileri
sitruuna
yrttejä
valkosipulia
oliiviöljyä
halpaa valkoviiniä
juureksia
herkkusieniä
suolaa, pippuria

Tee yrteistä (meirami, basilika), oliiviöljystä ja valkosipulista pesto, jolla hierot kanan kauttaaltaan. Tahnaa kannattaa tunkea myös rintlihan ja nahan väliin taskuun ja linnun sisälle. Pistele sitruunaan haarukalla reikiä ja töppää se linnun takapäästä täytteeksi. Voit myös kiehauttaa sitruunan nopeasti, niin makua irtoaa enemmän. Lado vihannekset (savi)padan pohjalle, kaada pari desiä valkoviiniä pataan, lisää kana ja maun mukaan suolaa ja pippuria, kypsennä kannella peitettynä kunnes kanan liha on 80-asteista.

Nokkos-korvasienikeitto

Tuoreita ryöpättyjä nokkosia
Ryöpättyjä korvasieniä
kasvislientä
valkoviiniä tai sherryä
voita
vehnäjauhoja
kermaa
valkosipulia
suolaa pippuria

Aloita laittamalla pataan maun mukaan voita, pari ruokalusikallista vehnäjauhoja ja korvasienet. Ruskista hetki, lisää sitten nokkoset ja kasvisliemi. Lisää kerma. Mausta lopuksi sherryllä (tai valkkarilla) ja valkosipulilla.

Friday, April 20, 2007

Ruokaa ja rakkautta Venetsiassa


  • Tulipa kerrankin vietettyä täydellinen loma! Alunperin piti tehdä kevätretki Roomaan, mutta edullinen lentotarjous houkutteli vaihtamaan kohdetta. Vaa'assa painoi myös se, että Finskin lentoaikataulut, varsinkin paluulennolla, olivat paremmat ja aikaa perilläoloon jäi pitkän iltapäivän verran enemmän. Minulla on ollut ennakkoluuloja Venetsiaa kohtaan, sen tunnustan heti. Kallis turistirysä, jossa asuu ikäviä ihmisiä haisevien kanavien rannalla, näin ajattelin. Todellisuuskoe antoi kuitenkin melko päinvastaisen tuloksen. Osuutensa oli matkustusajankohdalla (huhtikuu), säätilalla (+20, aurinkoista) ja onnistuneella hotellivalinnalla. Ruokapaikkojen valintakin onnistui lähes nappiin, osin onnen, osin vaiston, osin internetin ja varsin merkittävältä osin hotelli-isäntämme Matteon susoitusten ansiosta. Vanhoilta venetsiankävijöiltä olimme jo saaneetkin matkaeväiksi perussäännöt: jos se on San Marcon lähellä, se on törkeän kallis, jos sieltä näkyy vesi, se on kallis. Onneksi hintataso laskee nopeasti suhteessa Markuksen aukioon; jo muutaman korttelin päässä hinnat ovat selvästi järjellisemmällä tasolla. Hyvä kaupunginosa edullisten ja "aitojen" ravintoloiden metsästykseen on Cannaregio. Cá d'Oron vaporettoseisakkeelta Fondamenta Nuovelle asti riittää katuja ja kujia, joiden varsilla olevissa pikku ravintoloissa illastavat myös paikalliset. Vallan erinomaiseksi osoittautui Trattoria Storico (Fondamenta Nuovelta päi tultaessa yksi silte yli Campo dei Gesuitin) niinikään Vecia Barghetto (muistinvarainen kirjoitusasu) Strada Novalla; hivenen tyyriimpi, mutta kalat äärimmäisen tuoreita - perhe kalastaa itse. Läheltä Rialtoa löytyy italiaa auttavasti hallitseville ja/tai seikkailunhaluisille Hosteria Alle Botte. Lista on liitutaululla, jos siitä saa selvän ja onnistuu tilaamaan, voi olla melko varma hyvästä illallisesta (yllättävästi mutkitteleva katu on nimeltään Calle Bissa varaudu etsimään tovi). Hosterialla on kulman takana oma viiniliike, joka Matteon mukaan on Venetsian paras. Hyödyllisiä linkkejä venetsianmatkaajille tässä, tässä ja tässä.